Miksi työtiloja taiteilijoille?

Turun kulttuuripuolen apulaiskaupunginjohtaja Maija Kyttä totesi sunnuntaina (11.05.2008) Turun Sanomien haastattelussa, että työtilojen osoittaminen taiteilijoille on poikkeuksellista. Ajatus kaupungin tuesta kulttuurielämälle tässä asiassa oli apulaiskaupunginjohtajalle outo ja vieras. Se mikä on outoa Turussa ei kuitenkaan ole sitä aina muualla. Muissa kaupungeissa ja myös ympäri maailmaa taiteilijoiden työtila-asian tukeminen koetaan mielekkäänä ja luonnollisena asiana.

Opetusministeriössä luotiin 2000-luvun alussa uuden suomalaisen taidepolitiikan suuntaviivoja. Kuvataiteiden kohdalla ohjelmassa tehtiin työnjakoa valtion ja kuntien välille. Valtion,
taidetoimikuntien ja opetusministeriön, painopiste on työskentelyn tukemisessa. Kuntien toivotaan tukevan työhuoneiden ja erilaisten yhteisten työtilojen ja -pajojen hankintaa ja korjaamista.

Tätä suunnitelmaa on viimeiset kuusi vuotta noudatettu koko Suomessa, Turkua lukuunottamatta. Opetusministeriö on myös kuuden vuoden ajan myöntänyt  korjausavustuksia taiteilijoiden työhuoneiksi osoitettuihin tiloihin. Monet sellaisetkin kaupungit joissa kuvataiteilijoita on
vähän, ovat innolla ottaneet näitä avustuksia vastaan.
Turku on suomalaisen kuvataiteen toiseksi suurin keskus, silti täällä ei ole tehty mitään. Kymmenen vuotta sitten kaupunki osoitti taiteilijoille ja taiteilijajärjestöille Jokikadun kiinteistön, mutta ei lähtenyt kehittämään hanketta. Sen sijaan talo laitettiin myyntiin viime vuonna, tämä on aiheuttanut Turkuun todellisen taiteilijoiden työtilakurjuuden.

Kyse ei ole siitä että taiteilijat haluaisivat työtiloja ilmaiseksi tai vastikkeetta. Tavoite on saada kohtuullisia tiloja joihin taiteilijoilla on varaa. Taiteilijoista ja heidän ateljee- ja työtiloistaan on myös monenlaista hyötyä ja iloa ympäristölleen. Englannissa on noin 15 vuoden ajan kehitelty toimintamallia jossa puhutaan selkeästi kohtuuhintaisten työtilojen (affordable studios)
takaamisesta taiteilijoille. Esimerkiksi Lontoosta taiteilijat olisivat jo kadonneet mikäli tarjolla olisi ainoastaan markkinahintaisia työtiloja. New Yorkissa kaupunki ryhtyi 2000-luvun
alkuvuosina tukemaan työpajoja ja ateljeetiloja, jotta kaupungin ominaisilmeeseen kuuluvat taiteilijat pysyvät Manhattanilla. Myös Saksassa ja Hollannissa on menestyksellä toteutettu erilaisia
työtilaohjelmia osana kaupunkien rakennemuutosta ja keskusta-alueiden elävöittämistä. Helsinki on aktiivisesti tukenut taiteilijoiden työtilojen kunnostamista, viimeksi Kalasataman kaupunginosaan, josta se haluaa tehdä houkuttelevan, modernin työ- ja asuinkaupunginosan.
Ammatinharjoittajina ja käsityöläisinä taiteilijat ovat aina olleet kaupunkikulttuurin ydintä. Nykyään kuvataiteilijat nähdään tärkeänä osana paikallista luovaa taloutta, jota monet talous- ja
sosiaalielämän tutkijat pitävät tulevaisuuden kehittyvän kaupungin elinehtona.

Turussa taiteilijoiden kohtuullisten työtilojen edistäminen tuntuu olevan outoa ja poikkeuksellista kuten apulaiskaupunginjohtaja Kyttä toteaa. Tämä on käynyt selväksi yrittäessämme keskustella asiasta kaupungin virkamiesten kanssa.
Sosiaali- ja terveydenalan kysymykset ovat Maija Kytälle varmaan tutumpia kuin kulttuurin ja taiteen kysymykset. Nämä kaksi asiaa eivät kuitenkaan ole vastakkaisia eivätkä edes kaukana toisistaan. Suosittelen apulaiskaupunginjohtajalle iltalukemiseksi Kiasman ja Like kustantamon "Taide keskellä elämää" (2007) teosta, jossa taiteilijat ja sosiaalialan toimijat yhdessä etsivät taiteesta ja kulttuurista uudenlaisia hyvinvoinnin rakennuspalikoita ja pohtivat taiteen yhteisöllistä, arkista käyttöä elämänlaadun parantajana.
Taiteilijoden työolojen kehittämisen lisäksi myös tämänlainen avoin ja uusia uria etsivä lähestymistapa taiteeseen ja kulttuuriin on Turussa valitettavan outoa.

Turussa 12.05.2008

Tuike Alitalo
Titanikin kannatusyhdistyksen puheenjohtaja
Yhdistys edistää kohtuullisten työtilojen ja -olojen saamista turkulaisille kuvataiteilijoille